fbpx

Sinikan kokemus Sevalialla

Sinikan kokemus Sevalialla

Sinikka kertoo kokemuksistaan Sevalialla

Sevalia tarjoaa vapaan ja joustavan työmahdollisuuden lisätienesteille. Tekijämme ovat työssä käyviä, eläkeläisiä, opiskelijoita tai yrittäjiä. Moni lähtee mukaan lisätienestien takia, mutta huomaavat pian, että työ antaa heille paljon muutakin kuin rahaa. Olemme saanut kunnian jakaa tekijämme Sinikan tarinan.

Sinikka on tehnyt uransa siivousalalla ja eläkkeelle jäätyään hän ajatteli, että voisi tehdä työtä vielä osa-aikaisesti, ehkä vastaanottaa sijaisuuksia. Hän törmäsi Sevalian työilmoitukseen TE-toimiston sivuilla ja kiinnostui työn vapaasta ja itsenäisestä luonteesta.

Rekrytointiprosessin jälkeen Sinikalle avattiin oma ajanvarauskalenteri, jonne hän voi vapaasti laittaa aikoja, jolloin häneltä voi tilata siivousapua. Sinikka mietti aluksi, että tuleekohan tilauksia ollenkaan, mutta sai yllättyä positiivisesti, kun tilauksia tupsahti jo ensimmäiselle viikolle. Ensimmäiseen kohteeseen mentäessä Sinikkaa jännitti onko hän oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan. Navigaattorin avulla hän suunnistaa asiakkaan luokse kuitenkin helposti. Sinikka on työelämässään ollut laitossiivooja, joten kotien siivoaminen oli hänelle uutta. Hän kuitenkin koki, että pääse työssä hyvin alkuun.

Suurin osa Sinikan asiakkaista vakioasiakkaita. Samalla asiakkaalla käydään yleensä kahden tai neljän viikon välein, joskus harvemminkin. Ensimmäisellä käynnillä asiakas kertoo Sinikalle tehtävät työt, jonka jälkeen Sinikka pääsee hommiin ja voi itse päättää missä järjestyksessä työt tekee.

Sinikan mielestä työssä on parasta itsenäisyys, vapaus ja ihanat asiakkaat. Hän voi päättää itse milloin tekee töitä ja kuinka pitkiä päiviä. Sinikalle isoin kiitos on asiakkaalta tullut ihana palaute. On ilo lukea asiakkaan viesti ”Kiitos, oli ihana tulla puhtaaseen kotiin”.

Haluatko sinä myös mukaan rakentamaan Sevalian tarinaa? Jätä rohkeasti hakemus osoitteessa https://www.lisatienesti.fi/hakemus/

Syksyisiä terveisiä koko Sevalian väeltä!

Lähetä kommentti